Miten tulla tohtoriksi?

Tohtoriverkoston pienoiskirjaston hankintalistalle päätyi oikopäätä VTT Anne-Maria Karjalaisen, KT Tuulikki Ukkonen-Mikkolan ja VTT Tiina Mäkelän kirja ’Miten tulla tohtoriksi – akateemista aherrusta ja arjen valintoja’ (Art House, 2023). Se kuvaa fakta- ja kokemustiedon pohjalta, millaista on suorittaa tohtorin tutkinto tutkijana tai muun päivätyön ohessa. Lukija saa konkreettisia vinkkejä väitöspolun eri vaiheisiin, jatko-opintoihin hakeutumisesta aina karonkkaan […]

Loimu ry rakentaa kestävämpää tulevaisuutta

Luonnon-, ympäristö- ja metsätieteilijöiden liitto Loimu on monialainen ammattiliitto, jonka korkeasti koulutetut jäsenet työskentelevät kattavasti koko yhteiskunnassa; yksityisellä sektorilla sekä kunta-, valtio- ja yliopistosektoreilla. Jäsenten koulutustaustat kattavat koko luonnontieteen laajan kentän – matematiikasta, fysiikasta ja kemiasta biotieteiden kautta geotieteiden sekä metsä- ja ympäristötieteen puolelle. Loimun jäsenet työskentelevät hyvinvoinnin ja tulevaisuuden avainaloilla mm. ympäristöntutkimuksessa ja -suojelussa, […]

Väitöksen jälkeen – Opas akateemiselle uralle

Toukokuussa 2021 ilmestyi Johanna Isosävin ja Camilla Lindholmin kokoama Väitöksen jälkeen – Opas akateemiselle uralle. Hankin heti yhden kappaleen Tohtoriverkosto ry:n käyttöön. Osa jäsenistämme tähtää ensisijaisesti akateemiseen uraan, moni on jättänyt yliopistomaailman taakseen, ja osalla tämä harkinta saattaa olla parhaillaan menossa. Siksi sisältö on yhdistyksenkin kannalta erittäin kiinnostavaa ja ajankohtaista. Tuoreelle tohtorille tarkoitettua uraopasta ei […]

Tohtoriverkosto ry otti vauhtia koronaetäilystä

online-event

Tohtoriverkoston toiminta yhdistyksenä käynnistyi perustamiskokouksella 21.11.2019. Yhdistysrekisterissä olemme olleet 17.1.2020 alkaen ja toiminta käynnistyi huhtikuun alussa kaikille avoimella startti- ja ideointitapaamisella. Vuosi 2020 jää tunnetusti historiankirjoihin monella tapaa poikkeuksellisena. Monille tutkimuksen ja koulutuksen asiantuntijoille paikasta riippumaton tietotyö on tuttua vuosikymmenten ajalta, mutta normaalioloissa tuskin olisi koskaan nähty näin laajamittaista siirtymää verkkoon. Myös kansainväliset yhteydet on […]

Tieteen ja taiteen Allegra Lab Helsinki

Kannatusjäsenemme esittäytyvät: vuorossa on Allegra Lab Helsinki. Mitä yhdistys tekee ja millaisia yhteyksiä sillä on Tohtoriverkoston toimintaan? Allegra Lab Helsinki ry on tieteen, taiteen ja tutkimuksen rajapinnassa toimiva yhdistys, joka perustettiin vuonna 2014. Yhdistyksen sääntömääräinen tarkoitus on löytää näille aloille uudenlaisia ilmaisumuotoja ja uutta yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Esimerkiksi Tutkitusti on yhdistyksen oma ja tärkein tiedeviestinnällinen hanke, […]

YKA – generalistien ammattiliitto

YKA-mainos

Kannatusjäsenemme esittäytyvät Tohtoriverkoston blogissa. Vuorossa on Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut, YKA. Mikä sai teidät liittymään yhdistyksemme kannatusjäseniksi, Heini Hult-Miekkavaara?  Tohtoriverkosto oli jo entuudestaan tuttu omista verkostoistamme, ja olimme jo pitkään seuranneet sen hyvää työtä. YKAlla ja Tohtoriverkostolla on samantyyppinen jäsenpohja sekä samanlaisia pyrkimyksiä korkeasti koulutettujen urien ja työelämän tukemisessa. Ajamme siis samoja asioita. YKAn kantavia toimintaperiaatteita on […]

Digitaaliset alustat ovat asiantuntijatyön tulevaisuutta

Parvityö

Kannatusjäsenemme esittäytyvät: Intunex Oy, Skillhive. Intunex Oy on vuonna 2008 perustettu digitaalisia osaamisen johtamisen ja kehittämisen palveluita kehittävä yritys, jonka missio on auttaa ihmisiä tekemään yhteistyötä ja saamaan yhdessä aikaan enemmän. Intunexin kehittämä osaamis- ja oppimisalusta Skillhive on asiakkaiden kiittämä ja asiantuntijoiden palkitsema niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. 2012  eEemeli 2012 (Paras yhteisösovellus). Suomen tärkein interaktiivisen […]

Tohtoreillekin tukea uranvaihdoksiin

Path

Tohtoriverkosto ry:n starttitapaaminen pidettiin etäyhteyksin 3.4.2020 ja mukana oli 18 aktiivista osallistujaa, sekä jäseniä että jäsenyyttä vielä harkitsevia. Tavoitteena oli tutuksi tulemisen lisäksi tunnistaa tärkeimmät teemat tuleviin jäsenkoulutuksiin ja valmennuksiin. Jatkossakin Tohtoriverkoston tilaisuuksissa oivalletaan ja paketoidaan osaamista, luodaan verkostoja, myydään asiantuntemusta ja hinnoitellaan se kohdilleen. Lisäksi toivottiin tukea erityisesti uranvaihdoksiin: vertaiskeskusteluja, -mentorointipareja, tarinoiden jakamista. Yhteistyötä […]

Sopivasti koulutettu

Startup-table

Taannoin kokosimme Tohtoriverkoston Skillhiveen esimerkkejä työtehtävistä, joihin hakeneet jäsenemme olivat saaneet kuulla olevansa ”liian pitkälle” koulutettuja. Työnantajia ei luonnollisestikaan mainittu, vain tehtäväkenttä. Tällainen listasta tuli. Ohjelmistokouluttaja Viestintäasiantuntija Viestintäpäällikkö Kehityspäällikkö Koulutuspäällikkö (useita mainintoja) Projektikoordinaattori Suunnittelija Henkilöstön kehittäjä Toiminnanjohtaja Johdon konsultti Maisteriohjelman koordinaattori Lehtori Ammatillinen opettaja Opettaja muualla kuin yliopistolla Palvelumuotoilija Hallinnon analyytikko Tutkimustehtävät yrityksessä (useita mainintoja) […]

Tohtoriverkostosta yhdistys, mikä muuttuu?

Moni on saattanut bongata Tohtoriverkoston sosiaalisesta mediasta jo 2015, jolloin aloitimme toimintamme aluksi epävirallisena ryhmänä. Nyt taustalla on yhdistys. Miksi näin, ja mikä muuttuu? Tärkein ja maanläheisin syy oli budjetin puuttuminen. Vertaisperiaatteella järjestetyt työpajat on koettu sisällöltään antoisina ja hyödyllisinä, mutta tapahtumien järjestäjänä olen samalla joutunut rikkomaan yhtä Tohtoriverkoston tärkeimmistä periaatteista: kenelläkään ei saa teettää […]