Tohtoriverkostolla käynnistyi paikallistoimintaa Turussa rennoilla verkostoitumiskahveilla vuonna 2021. Osallistujia oli ensimmäisellä kerralla noin kymmenkunta usealta eri tieteenalalta. Toiminnan aloittamisen alla oli vielä huomattavasti pandemiarajoituksia ja oli selvää, että yhdetkin kasvotusten nautitut kahvit saattoivat siinä tilanteessa kannatella pitkään.
Saadun palautteen perusteella kahvittelu ja vertaistukea antanut keskustelu oli monelle hyvin tärkeä, joten oli sopiva aika käynnistää Turun seudun säännöllisen epäsäännölliset tapaamiset. Niitä ideoidaan muun muassa omassa Skillhive-parvessaan.
Vertaistuki, jota näissä tapaamisissa saa, on ollut korvaamattoman tärkeää akateemisen arjen jaksamisen ja ymmärtämisen kannalta. Kun ympärillä on porukka, joka tietää täsmälleen, miltä tuntuu, kun apurahahakemukset eivät mene läpi tai kun analyysit eivät anna toivottuja tuloksia, ei tarvitse selittää liikaa. Tällainen vertaistuki on myös erilaista kuin se, mitä mahdollisesti saa omasta tutkimusryhmästä – kun osallistujat eivät ole ”liian” sisällä samassa aihepiirissä, keskustelut voivat avautua yllättävän laajoiksi ja tuoreiksi.
Samassa pöydässä voi istua niin urallaan pitkälle edennyt kuin juuri tohtorikoulun aloittanutkin. Silloin ”näin tohtorikoulussa nykyään” kohtaa ”näin meillä silloin”, ja molemmat näkökulmat rikastuttavat yhteistä ymmärrystä. Eikä pidä unohtaa sitäkään, miten kiinnostavaa on päästä kuulemaan täysin toisenlaisten alojen ja työtehtävien arjesta. Tämä on korostunut Tohtoriverkoston tapahtumissa muuallakin.
Tapaamisia on ollut tasaiseen tahtiin noin puolivuosittain. Toiminta on syntynyt orgaanisesti osallistujien mielenkiintojen pohjalta, ja tämän vuoksi on useaan otteeseen vierailtu yhdessä eri teatteriesityksissä.
Erityisesti Turun kaupunginteatterin ja Turun yliopiston yhteistyökonseptin, tiedettä teatterin keinoin esille tuovan Akateemisen vartin, esityksiin on ollut aina lähtijöitä. Näissä esityksissä on esitelty ajankohtaista tutkimusta, mikä on ollut osallistujia kiinnostava ja yhdistävä tekijä, kun osallistujien teatterimaku varmasti muuten vaihtelee paljon. Ennen esityksiä on usein kokoonnuttu yhteiselle päivälliselle, jolloin myös sosiaalinen puoli on tullut hoidettua. Monista esityksistä on jäänyt mieleen muutamia yksityiskohtia: agility-koira, tanssivat ruotsinkielenopiskelijat, unitutkimuksesta puhuva Nils Sandman (joka toi mukanaan tuntokasvin), sekä Benita Heiskanen ja aseet USA:n kouluissa. Esitykset ovat herättäneet paljon ajatuksia, ja niistä on keskusteltu jälkikäteen vilkkaasti. Yleisesti ottaen on ollut mukavaa, että on tullut käytyä katsomassa muitakin teatteriesityksiä, joihin ei ehkä muuten olisi tullut lähdettyä.
Ja vaikka tutkijan työ on usein syvää sukellusta oman alan kysymyksiin, verkoston kautta saa ihan konkreettisesti kurkistaa toisten tieteenalojen maailmoihin. On löytynyt uusia näkökulmia ja syntynyt niin keskustelua kuin jopa poikkitieteellisiä yhteisprojekteja. Silti on myös ilahduttavaa huomata, kuinka vahva yhteinen kokemus meille kaikille on esimerkiksi rahoituksen hakemisen sekä julkaisemisen ilo ja tuska. Vaikka ei tietenkään ole mukavaa kuulla muiden saamista hylsyistä tai ikävistä vertaisarviointikommenteista, on silti helpottavaa tietää, että nämä kokemukset eivät ole vain omalle kohdalle osuvia – niitä sattuu meille kaikille.
Somessa näkyvät usein lähinnä onnistumiset, mikä on ihan ymmärrettävää, joten tällaiset jaetut hetket tuovat tärkeää vastapainoa. Jaetuista vastoinkäymisistä huolimatta nauru on ollut tosi herkässä meidän tapaamisissa – ja juuri siksi ne ovat olleet niin antoisia.
Parasta ehkä kuitenkin on ollut se, että Tohtoriverkoston Turun tapaamisissa on keskustelu aina saanut rönsyillä vapaasti. On myös aika todennäköistä, että tämän jutun kirjoittajat eivät olisi tavanneet ilman yhdistystä. Kahvipöydässä voidaan vaihtaa ajatuksia niin linnuista kuin kirjoneuleista. Se muistuttaa, että vaikka tutkimus on tärkeää, tutkija on aina myös sosiaalinen ihminen – tutkimuksen tekeminen yhdistää alasta, uravaiheesta ja persoonasta riippumatta.
Kun keskustelu voi virrata, rakentuu myös luottamusta ja jaettua tilaa, jossa on helppoa innostua yhdessä ja innostumisesta voi mahdollisuuksien mukaan syntyä myös uusia ajatuksia. Näissä kohtaamisissa tutkimuksen inhimillinen ulottuvuus nousee esiin; ajattelu ei tapahdu tyhjiössä, vaan yhteydessä muihin. Ja samalla kannustamme lämpimästi uusiakin tulemaan mukaan!
Hanna-Mari Kupari, Elina Koivisto
