Liity jäseneksi

Täytä hakemus alla ja tule mukaan toimintaamme!

Tarjoamme tohtoreille ja väitöspolulla oleville koulutusta ja vertaistukea yli tieteenala- ja organisaatiorajojen.

Jäsenmaksu on henkilöjäseniltä 30 euroa kalenterivuodessa. Työnhakijat, opiskelijat ja eläkeläiset saavat maksusta 10 euroa alennusta. Huom! Väitöskirjaa tekeville ei ole määritelty kiinteää jäsenhintaa, koska myös työtilanteet vaihtelevat kokoaikaisesta palkkatyöstä apurahoihin. Valitse maksutasoista se, kumpi soveltuu parhaiten omaan tilanteeseesi.

Kunkin kalenterivuoden jäsenmaksulaskut toimitetaan jäsenille tammikuun puolivälissä ja eräpäivä on 31.1. Odotathan aina virallista laskua viitetietoineen, ennen kuin suoritat maksun!

Jäsenenä saat vapaan pääsyn kaikkiin kyseisen vuoden koulutuksiimme. Etu on henkilökohtainen eikä sitä voi siirtää muille, ts. 1 jäsenmaksu = 1 osallistuja. Normaalihinta on noin 300 e per koulutus. Oppaina ovat kokeneet, pätevät ja innostavat asiantuntijat. Koulutukset suunnitellaan yhdessä jäsenten tarpeita kuunnellen. Saat käyttöösi myös Tohtoriverkoston oman tietopankin Skillhive-alustalla.

Kannatusjäseniltä vuosimaksu on 120 euroa. Kannatusjäseniksi ovat tervetulleita sekä yksittäiset ihmiset että yhteisöt. Halutessasi saat sivuillemme kuvan tai logon, valitsemasi linkin sekä lyhyen esittelyn Tohtoriverkoston blogissa.

Tohtoriverkosto ry:n hallitus käsittelee jäsenhakemukset viipymättä. Hakemuksen lähettämisen jälkeen saat tarkemmat ohjeet sähköpostitse.

Please note: our community serves in Finnish only. If you are interested in hosting a sub-group for international members, please contact us!

Pakolliset tiedot on merkitty *:lla.

Oppaan kansi
Jäsenenä saat käyttöösi oppaan, joka sisältää parhaat vinkit Tohtoriverkoston tapahtumista ja koulutuksista 2015-2020.