Sopivasti koulutettu

Startup-table

Taannoin kokosimme Tohtoriverkoston Skillhiveen esimerkkejä työtehtävistä, joihin hakeneet jäsenemme olivat saaneet kuulla olevansa ”liian pitkälle” koulutettuja. Työnantajia ei luonnollisestikaan mainittu, vain tehtäväkenttä.

Tällainen listasta tuli.

  • Ohjelmistokouluttaja
  • Viestintäasiantuntija
  • Viestintäpäällikkö
  • Kehityspäällikkö
  • Koulutuspäällikkö (useita mainintoja)
  • Projektikoordinaattori
  • Suunnittelija
  • Henkilöstön kehittäjä
  • Toiminnanjohtaja
  • Johdon konsultti
  • Maisteriohjelman koordinaattori
  • Lehtori
  • Ammatillinen opettaja
  • Opettaja muualla kuin yliopistolla
  • Palvelumuotoilija
  • Hallinnon analyytikko
  • Tutkimustehtävät yrityksessä (useita mainintoja)
  • Customer insight -alkuiset
  • Business analyst matkailualalle
  • Yleisesti eri asiantuntijatehtävät

Mielenkiintoista, eikö? Listassa ei edes ollut ns. matalapalkkatöitä, vaikka niitäkin tohtorit hakevat ja saavat kuulla – arvatkaapa mitä? Tietenkin sen, että ovat ylikoulutettuja.

Koulutus on kaiken kaikkiaan #jännä ilmiö. Toimialasta riippumatta työyhteisöissä ollaan yksimielisiä siitä, että oppimiskyky, uteliaisuus ja sinnikkyys ovat tavoiteltavia asioita. Tohtoreiden kokemuksista olemme nähneet, että niitä ei kuitenkaan saa harjoittaa liikaa.

Satiirikko saattaisi nyt kysyä, mikä on tarpeeksi mutta ei liian paljon koulutusta? Jossain kandi- ja maisterivaihteen puolivälissä ja sitä seuraavan kuunkierron ensimmäisen neljänneksen ajan? (Kuvassa punainen piste)

Ylikoulutus- ja teoreettisuusräteillä naamaan viuhtovien tulisi huomioida, että tohtoreiden vähäinen määrä yksityisellä sektorilla on nimenomaan suomalainen erikoisuus. Muut länsimaat eivät jaa stereotypiaa liian pitkälle koulutetuista tai epäkäytännöllisistä ihmisistä.

Tekniikan ja ICT:n puolella tohtoreiden osuus on toki korkea, mutta muilla aloilla vain runsaat 20 %. Ja jos kokemusta ei puolin ja toisin kerry, siirtymät tiede”uralta” muihin tehtäviin vaikeutuvat entisestään. Tarvitaan lisää PoDoCo-ohjelman kaltaista aktiivista tekemistä, jonka kautta yritykset näkevät tutkimusosaamisen arvon. Tohtoriverkosto voi myös osaltaan olla kumoamassa pahimpia väärinkäsityksiä.

Olen vuosien mittaan pyrkinyt herättelemään keskustelua siitä, mikä selittää erot tohtoreiden asemassa esimerkiksi Saksassa ja Suomessa. Selkeää vastausta ei ole tullut, mutta DI Matti Vuori esitti LinkedIn-ryhmässämme vallan mainion näköisen diagnoosin. Päätän kirjoitukseni siihen.

Kulttuurihistoriallinen satojen vuosien prosessi: 1) olemme tulleet metsästä muita myöhemmin 2) olemme olleet orjakansaa, jolle ulkomainen insinööri käy perustamassa tehtaan 3) olemme olleet köyhiä, mikä tuottaa tietynlaisia rakenteita työelämään ja yhteiskuntaan 4) tietämisyhteiskunta on meillä ohuempi ja nuorempi kuin muualla 5) Neuvostoliiton kenkäviennissä ei paljon tohtoreita tarvittu 6) matala yhteiskunta on tukenut vain ”riittävää” koulutusta 7) tuloksena on ollut kulttuurisena piirteenä työteliäisyys eikä tieteliäisyys 8) joka jatkuu nykytrendeissä, joissa ”asenne ratkaisee” menestyksen.

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

3 Responses

  1. Oivasti asiaa avaava teksti. Toisinaan tohtorikoulutus ja erityisesti tutkijan ura vahvistaa kykyä puhua/kirjoittaa paljon, mutta vaikeasti ymmärrettävästi ja niin, että tosiasiassa ei kerro mitään. Tai ei ainakaan ole mistään mitään mieltä. Tätä taas selittää ainakin osa Matti Vuoren listaamista huomioista. Eli vaikein este saattaa joissain tapauksissa oikeasti myös olla tohtori itse. Itse koin tämän yhtenä suurimpana haasteena siirtyessäni tutkijan työstä toisaalle. Toki niin, että tohtorikoulutuksessa saamani oppi oman toiminnan kriittisestä tarkastelusta minut tähän havahdutti tarpeeksi ajoissa. Lisäksi nopeaksi kehittynyt tiedonkeruun kyky mahdollisti suhteellisen pikaisesti oman viestinnän kehittämisen oikeaan suuntaan. Muun muassa niin, että opettelin sanoittamaan paremmin mitä taitoja koulutus ja tutkijaura on minulle antanut. Se olikin alkuun vaikeaa, kun oli tottunut puhumaan vankasti ja vakuuttavasti substanssista.

    1. Hyviä huomioita, kiitos Mirva! Juuri näihin ”tohtorivetoisiin” viestinnän esteisiin voidaan Tohtoriverkostossakin päästä käsiksi – toisin sanoen ne ovat parhaiten omassa vaikutuspiirissämme. Tutkijankaan ei kannata ihan jokaisen lauseen loppuun kylvää lähdeviitettä, kun jotain pitäisi osata ja uskaltaa sanoa aiemman tiedon pohjalta myös itse 😀

      1. Osuvasti kuvasit: viestinnän esteet. Siitähän siinä juuri on kyse. Opi puhumaan ilman lähdeviitteitä -kurssi tavoittaisi varmasti oleellisen kohderyhmän 😁👍🏻

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *