Tohtoriverkostosta yhdistys, mikä muuttuu?

euro-1557431_1920

Moni on saattanut bongata Tohtoriverkoston sosiaalisesta mediasta jo 2015, jolloin aloitimme toimintamme aluksi epävirallisena ryhmänä. Nyt taustalla on yhdistys. Miksi näin, ja mikä muuttuu?

Tärkein ja maanläheisin syy oli budjetin puuttuminen. Vertaisperiaatteella järjestetyt työpajat on koettu sisällöltään antoisina ja hyödyllisinä, mutta tapahtumien järjestäjänä olen samalla joutunut rikkomaan yhtä Tohtoriverkoston tärkeimmistä periaatteista: kenelläkään ei saa teettää ilmaistyötä. Korkeasta osaamisesta kuuluu maksaa asiaankuuluva korvaus.

Jatkossa voimme jäsenmaksujen ja mahdollisen muun varainhankinnan turvin toteuttaa koulutuksia ostopalveluna. Näin saadaan mukaan sellaisiakin teemoja, jotka eivät välttämättä ole verkostolaisten omaa vahvinta substanssia. Jonossa ovat jo muun muassa CV myyntiesitteenä -valmennus ja verkostoitumiskoulutus. Siellä tavataan!

Tohtoriverkoston verkkofoorumeista LinkedIn ja Twitter ovat edelleen kaikkien aiheesta kiinnostuneiden käytössä. Skillhive-parvityöalustamme muuttuu maaliskuusta lähtien jäsenintraksi, jonka käyttöoikeus on kaikilla jäsenmaksun maksaneilla tohtoriverkostolaisilla. Vanhatkaan käyttäjät eivät kuitenkaan ”katoa” kokonaan alustalta, elleivät sitä erikseen pyydä (kts. Rekisteriseloste). Käyttöoikeudet siis deaktivoidaan.

Yhdistysmuoto takaa paitsi juridisen statuksen, myös uusia mahdollisuuksia laajentaa toimintaa. Tervetuloa mukaan!

Tohtoriverkosto ry:n hallituksen puolesta,

Miia Kosonen

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *